Tesi yrityksenä

Pääomaa, osaamista ja verkostoja


Toimimme aktiivisena vähemmistöomistajana, jonka kautta löytyy liiketoimintaosaamista ja kansainvälisiä verkostoja yrityksen kasvustrategian toteuttamiseksi. Sijoitamme markkinaehtoisesti, samoin ehdoin ja tuotto-odotuksin yhdessä yksityisten sijoittajien kanssa.

Valtion pääomasijoitusyhtiönä tavoitteenamme on taloudellisen tuloksellisuuden rinnalla suomalaisen pääomasijoitusmarkkinan kehittäminen sekä yritystoiminnan ja talouden kasvun edistäminen.

Missio

 

Visio

Autamme Suomea seuraavalle kasvun ja kansainvälistymisen tasolle

  • Suomalaisilla yrityksillä on enemmän kasvuhalua ja riskinottokykyä
  • Suomessa on aikaisempaa enemmän keskisuuria yrityksiä
  • Suomen pääomasijoitusmarkkina toimii kansainvälisesti
  • Suomalainen omistus on osaavaa ja tähtää kansainväliseen kasvuun

Toimintaperiaatteet

Markkinaehtoisuus

Sijoitamme aina yhdessä ja samoin ehdoin yksityisten sijoittajien kanssa.

Tuloksellisuus ja vaikuttavuus

Tavoitteenamme on taloudellisen tuloksellisuuden rinnalla suomalaisen pääomasijoitusmarkkinan kehittäminen sekä yritystoiminnan ja talouden kasvun edistäminen.

Vastuullisuus

Vastuullisuus on pitkäjänteistä ja luotettavaa omistajuutta ja yritysvastuun kantamista, mitä edellytämme myös kohdeyrityksiltämme ja kanssasijoittajiltamme.

Arvot - Ratkaisut, Rohkeus, Yhdessä

Etsimme ennakkoluulottomasti ratkaisuja ja avaamme mahdollisuuksia

  • Sparraamme itseämme, toisiamme, kohdeyhtiöitämme sekä rahastojamme jatkuvasti kohti parempia ratkaisuja
  • Olemme uteliaita uusille ilmiöille ja toimintatavoille

Vaikutamme ja kehitämme aktiivisesti ja rohkeasti

  • Olemme aktiivinen kohdeyritysten ja pääomasijoitusmarkkinan kehittäjä
  • Olemme hyviä työssämme ja työskentelemme rohkealla otteella

Teemme tulosta yhdessä

  • Yhdistämme yrittäjät ja heidän kannaltaan parhaat yhteistyökumppanit
  • Jaamme tietoa, teemme yhdessä ja opimme toisiltamme