Vuosikertomus 2014

Laadintaperusteet

Yhtiön toimiala ja sen vaikutus tilinpäätöksen laadintaperiaatteisiin

Yhtiön toimialana on pääomasijoitustoiminta ja siihen liittyvä muu sijoitustoiminta. Yhtiön tarkoituksena on edistää erityisesti suomalaista yritystoimintaa tekemällä sijoituksia pääomasijoitusrahastoihin ja suoraan yrityksiin.

Pääomasijoitusrahastojen toimintakausi on yleensä 10 vuotta, jonka aikana rahastot kutsuvat sijoittajien antamat sijoitussitoumukset rahastoon. Yhtiön maksamattomat sijoitussitoumukset on esitetty vastuissa. Maksamattomia sijoitussitoumuksia varten olevat likvidit varat sisältyvät taseen rahoitusarvopapereihin sekä taseen rahoihin ja pankkisaamisiin.

Pääomasijoitusrahastojen voitonjako sekä rahoitusarvopapereiden myyntivoitot ja -tappiot esitetään tuloslaskelman rahoitustuotoissa ja -kuluissa. Konsernin yhtiöiden toiminnan luonteesta johtuen niillä ei ole liikevaihtoa Aker Arctic Technology Oy:tä lukuun ottamatta. Suorien sijoitusten irtautumisista syntyneet myyntivoitot esitetään tuloslaskelman liiketoiminnan muissa tuotoissa ja myyntitappiot liiketoiminnan muissa kuluissa. Korot tuloutetaan siltä osin kuin niiden toteutumista voidaan pitää todennäköisenä.

Konsernitilinpäätöksen laajuus ja laadintaperiaatteet

Suomen Teollisuussijoitus Oy:n kokonaan omistamat tytäryhtiöt Start Fund Management Oy, Tesi Fund Management Oy sekä Tesi Industrial Management Oy:n 66,4 %:sti omistama Aker Arctic Technology Oy on yhdistetty konsernitilinpäätökseen hankintamenomenetelmällä.

Joulukuussa 2013 Tesi Industrial Management Oy hankki omistukseensa 66,4 % Aker Arctic Technology Oy:stä, jonka toimialana on laivojen suunnittelu ja suunnitteluun liittyvät testauspalvelut. Aker Arctic Technology Oy:n tilinpäätöstä ei yhdistelty vuoden 2013 konsernitilinpäätökseen, koska yhdisteleminen katsottiin olevan tarpeetonta KPL 6:3.1 §:n mukaisesti oikean ja riittävän kuvan antamiseksi konsernin toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta ja että yhdistely tapahtuu vuodelta 2014 laadittavassa konsernitilinpäätöksessä. Aker Arctic Technology Oy:n toimiala poikkeaa Teollisuussijoituksen muusta toiminnasta ja yhdistelyllä oli vaikutus konsernin tilikauden 2014 tuloslaskelman ja taseen rakenteeseen, sisältöön sekä edellisen tilinpäätökseen vertailukelpoisuuteen.

Suomen Teollisuussijoitus Oy:n kokonaan Start Fund Management Oy:n kautta omistama tytäryhtiö Start Fund I Ky on yhdistelty konsernitilinpäätökseen hankintamenomenetelmällä. Start Fund Management Oy:n ja Start Fund I Ky:n osalta sekä Tesi Industrial Management Oy:n ja Aker Arctic Technology Oy:n osalta ei ole laadittu erillistä alakonsernitilinpäätöstä.

Suoria sijoituksia ja rahasto-osuuksia ei ole näiden luonteesta johtuen käsitelty osakkuusyhtiönä konsernitilinpäätöksessä, vaikka omistus osin ylittääkin 20 %.

Tilinpäätöksen arvostus- ja jaksotusperiaatteet

Pysyvät vastaavat

Aineettomat ja aineelliset hyödykkeet on merkitty taseeseen hankintamenoon vähennettynä suunnitelman
mukaisilla poistoilla.

Poistoajat ovat:

Muut pitkävaikutteiset menot, 5-10 vuotta
Rakennukset ja rakennelmat, 30 vuotta
Raskaat koneet ja laitteet, 20 vuotta
Kevyet rakennelmat, koneet, laitteet ja kalusto, 5 vuotta / 25 %
Konserniliikearvo, 2 vuotta

Sijoitukset

Osakkeet ja osuudet (Ky:t) sekä muut pitkäaikaiset sijoitukset on arvostettu taseessa hankintahintaan tai sitä alhaisempaan käypään arvoon. Käyvän arvon määrittely perustuu toimialan käytännön mukaisesti International Private Equity and Venture Capital Valuation suositukseen (IPEVG). Pääomasijoitusten luonteesta johtuen sijoitusten käypien arvojen määrittäminen edellyttää Teollisuussijoituksen johdon harkintaa ja arvioiden käyttöä.

Rahastosijoituksista (Ky:t) on tehty arvonalennus, mikäli arvonalennus on ollut olennainen (vähintään 20 %) ja pysyvä. Pysyvyys on arvioitu tarkastelemalla rahaston elinikää (vähintään 48 kk) ja sijoitusmäärää (rahastoon kutsuttu vähintään 40 % sijoitussitoumuksista).

Pääomasijoitusten käypien arvojen arvostuskäytäntöä muutettiin tilinpäätöksessä 2014 verrattuna aiempiin tilikausiin. Arvostusten laadinnassa on sijoitusten luonteesta johtuen käytetty merkittävässsä määrin arvioita ja oletuksia. Sijoitusten käyvän arvon määrityksen tavoitteena on sellainen hinta, joka saataisiin arvostuspäivänä toteutuvassa tavanomaisessa liiketoimessa toimivilla markkinoilla. Pääomasijoitusten käyvistä arvoista johdetut kirjanpitoarvot tilinpäätökseen on laadittu samoin periaattein kuin aiemminkin.

Pääomasijoitusrahastosijoitusten käyvän arvon määritykset on tehty itsenäisesti IPEVG:n mukaisesti niiden rahastosijoitusten osalta, joiden sijoitustoiminnan kehitys ei ole tehdyssä riskitarkastelussa vastannut alkuperäistä ja joiden sijoitustoiminnan tulosten arvioidaan pysyvästi jäävän aiemmin asetetuista tavoitteista. Muiden pääomasijoitusrahastosijoitusten käypinä arvoina on käytetty rahastojen hallinnoijien raportoimia käypiä arvoja (Net Asset Value). Rahastosijoitusten tilinpäätösarvostuksessa rahastojen käypiä arvoja on verrattu vastaaviin hankintahintoihin ja rahastosijoituksista on tehty arvonalennus, mikäli käyvän arvon arvonalennus hankintahintaan nähden on arvioitu olennaiseksi ja pysyväksi. Rahastosijoitusten arvostuskäytännön muutoksesta johtuva kertaluonteinen vaikutus konsernin tulokseen oli -10,3 milj. euroa.

Suorien sijoitusten käyvät arvot on määritetty tilinpäätöspäivänä IPEVG:n mukaisesti, kuten aiempinakin vuosina.Suorien sijoitusten arvostusten laadinnassa on huomioitu aiempaa enemmän kohdeyritysten arvioidun tulevan kannattavuuskehityksen ja liiketoiminnan riskien vaikutusta kohdeyritysten pysyvään arvoon.

Suomen kirjanpitolainsäädännön mukaisesti sijoitusten käyvän arvon ylittäessä hankintahinnan erotusta ei kirjata realisoitumattomana arvonnousuna tuloslaskelmaan. Konsernin sijoitusten 31.12.2014 käypä arvo oli 405,3 milj. euroa ja kirjanpitoarvo 345,5 milj. euroa. Näiden erotus 59,8 milj. euroa on kirjanpitoon realisoitumatonta arvonnousua, joka kasvoi tilikauden 2014 aikana 8,6 milj. eurolla.

Vaihto-omaisuus (vain Aker Arctic Technology Oy)

Varaston arvoon sisällytetään keskeneräiset projektit, joiden kulut muodostuvat pääasiallisesti omista palkkakustannuksista sekä mallikoetoiminnan kustannuksista.

Rahoitusarvopaperit

Rahoitusarvopaperit on arvostettu hankintamenoon tai sitä alhaisempaan markkinahintaan.

Laskennalliset verot

Laskennalliset verovelat ja saamiset on laskettu väliaikaisista eroista omaisuuserien verotusarvojen ja kirjanpitoarvojen välillä sekä vahvistetuista tappioista.Laskennallisen verosaamisen määrä oli konsernissa ja emoyhtiössä 17,2 milj.euroa 31.12.2014, josta konsernin ja emoyhtiön taseeseen on kirjattu 3,3 milj. euroa. Laskennallinen verosaaminen on kokonaisuudessaan arvioitu todennäköisen saamisen suuruisena.

Tuloutusperiaatteet (vain Aker Arctic Technology Oy)

Tulot kirjataan palvelun luovutushetken tai tuntiperusteisen edistymän mukaan. Mallikoetulot kirjataan liikevaihtoon, kun mallikoesarja on suoritettu ja alustavat tulokset annettu, loppuraportin 10% osuus tuloutetaan, kun raportti on toimitettu. Keskeneräiset laskuttamatta olevat työt aktivoidaan taseeseen syntyneiden kulujen arvoon. Pitkäkestoiset ja merkittävät projektit tuloutetaan valmiusasteen mukaisesti. Valmiusaste lasketaan syntyneiden kulujen suhteessa arvioituihin kokonaiskuluihin ja odotetun voiton tuloutus aloitetaan 10% valmiusasteen jälkeen. Yhtiö ei ole käyttänyt ulkopuolista rahoitusta projekteihin. Tilauskannan tappiolliset projektit kirjataan kuluksi tappion toteamishetkellä.

Edellisen tilikauden tietojen vertailukelpoisuus

Vertailtaessa tilikauden tietoja edelliseen tilikauteen tulee huomioida edellä esitetyt konsernirakenteen muutokset.

Valuuttamääräiset erät

Ulkomaanrahan määräiset saamiset ja velat on muutettu Suomen rahaksi tilinpäätöspäivän kurssiin.

 

 

 

Lataa raportti PDF muodossa


Vuosiraportti

Tilinpäätös

Vastuullisuus